Otamme kohta vastaan uutta vuotta. Samalla katsomme taaksepäin ja pohdimme, mitä voimme ottaa mukaan tulevaan. Tottumukset ovat hyvä voimavara. Rutiinit antavat tilaa uusille ajatuksille ja kehittymiselle, mahdollistavat keskittymisen tärkeisiin asioihin. Tottumus voi myös rajoittaa uudistumista. Totutusta voi olla vaikeaa päästää irti. Tottumus voi olla tulevaisuuden odotusten ja toivon este.
Me tarvitsemme toivoa. Se on tärkeä voimavara. Ilman toivoa elämä voi tuntua ankealta ja hankalalta. Jos emme näe tulevaisuutta, katsomme vain taaksepäin. Kaikki toiminta vaatii toivoa. Missä on tavoitteita, siellä on toivoa. Myös epämääräinen toivo paremmasta on tärkeää ja kantaa eteenpäin. Toivo syntyy usein silloin, kun tapahtuu muutosta huonompaan ja näköpiirissä on kuitenkin jotain parempaa. Tuetut lomat antavat toivoa monelle vaikeassa elämäntilanteessa olevalle. Meille on tyypillistä, että suuristakaan vaikeuksista huolimatta toivo ei katoa.
Tulevaisuuteen liittyvä tunne voi olla myös odotusta, optimismia, innostusta. Toivon, että voimme kaikki tuntea juuri näitä tunteita, vaikka tulevaisuuteen liittyisikin uhkia, esteitä tai muita haasteita. Vaihtoehtojen näkeminen ja löytäminen antaa toivoa.
Uuden vuoden alkaessa toivomme ja toivotamme onnea ja menestystä. Niin nytkin. Näin toivo ja tottumus yhdistyvät hyvällä tavalla.
Anne Ylönen
toiminnanjohtaja