Tuetut lomat
Meillä jokaisella on silloin tällöin tarve ottaa tauko arjesta ja päästä lomalle.
On virkistävää viettää aikaa uudessa ympäristössä, levähtää ajan kanssa ja kokeilla uutta. Läheisen kanssa lomailu tai uusien ihmisten tapaaminen antavat voimaa, energiaa ja muistoja, joihin palata. Joskus voi olla tarve kohdata ihmisiä, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin itse olemme, ja saada vertaistukea.
Tuetut lomat ovat täysihoitolomia, joita myönnetään eniten lomaa tarvitseville. Lomia järjestään monille erilaisille kohderyhmille ympäri vuoden. Toivomme, että löydät loman, joka sopii juuri sinulle.
EDULLINEN
Loman omavastuuosuus aikuisilta ja 17 vuotta täyttäneiltä on vain 125 €. Alle 17-vuotiaat lapset lomailevat maksutta!
TÄYSIHOITO
Lomat sisältävät täysihoidon ruokineen sekä innostavan ryhmäkohtaisen ohjelman, johon voi osallistua oman mielen mukaan.
5 YÖTÄ
Viiden vuorokauden lomat sisältävät majoituksen jaetuissa kahden hengen huoneissa tai perhekoon mukaisissa huoneissa/huoneistoissa.
OMATOIMIKULJETUS
Lomailija vastaa matkasta lomakohteeseen.
YMPÄRI SUOMEA
Lomia järjestetään eri puolilla Suomea yli 20 lomakohteessa.
HAE LOMAA!
Lomat myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.
Tuetun loman hakeminen
Tuettua lomaa haetaan hakulomakkeella viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkua.
Lomavalikoima
Mikä loma sopii minulle?
Syötä hakukoneeseen toiveesi ja löydä sinulle sopivimmat lomat.
Millaista lomaa etsit?
Oletko?
Onko sinulla jokin erityinen sairaus, vamma tai muu elämäntilanne (esim. omaishoito), johon haluaisit vertaistukea lomalta?
Onko perheessäsi jokin erityinen sairaus, vamma tai perhetilanne, johon haluaisit vertaistukea lomalta?
Onko perheen lapset?
Valintasi olivat: aikuisten lomaa → työikäinen → vertaistukea: kyllä
Valintasi olivat: aikuisten lomaa → työikäinen → vertaistukea: ei
Valintasi olivat: aikuisten lomaa → eläkeläinen → vertaistukea: kyllä
Valintasi olivat: aikuisten lomaa → eläkeläinen → vertaistukea: ei
Valintasi olivat: lapsiperheen lomaa → vertaistukea: kyllä
Valintasi olivat: lapsiperheen lomaa → vertaistukea: ei → alle kouluikäisiä
Valintasi olivat: lapsiperheen lomaa → vertaistukea: ei → alle kouluikäisiä ja koululaisia / koululaisia
Ajankohtaista
Heinäkuun perhelomat on kutsuttu
Kaikkien heinäkuun perhelomien kutsut on lähetetty. Tämä koskee myös muksulomia ja lapsiperheiden vertaislomia. Kutsu saapuu sähköpostilla tai vaihtoehtoisesti kirjepostilla. Antoisaa lomaa kaikille! Syksyn lomahaku on…
Hae omaishoitajien lomille!
Tarvitsetko lomaa? Haluatko tavata toisia omaishoitajia ja saada vertaistukea? Hae omaishoitajien tuetuille lomille! Järjestämme lomia omaishoitajille 6.-.11. elokuuta 2023 lomakohteessa Liikuntakeskus Pajulahti. Loman hakuaika päättyy…
Blogi
Tuetut lomat lisäävät yhdenvertaisuutta
HS:n julkaisemat mielipidekirjoitukset 5.5. ja 9.5. ovat todella ajankohtaisia. Tänä vuonna lapsiperheiden lomatuen tarve on lähes kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Yhä harvemmalla lapsella ja vanhemmalla on mahdollisuus…
Eläkeläisten eriarvoiset mahdollisuudet lomailuun
Eläkkeelle pääseminen merkitsee usein – ainakin mielikuvissa, ajatuksissa ja toiveissa – vapautta, huolettomuutta ja aikaa nauttia vihdoinkin elämästä. Työelämä ei enää määrittele aikatauluja, jolloin poissa…
Lue lisää » Eläkeläisten eriarvoiset mahdollisuudet lomailuun