Koronaviruspandemia on aiheuttanut valtavasti tuhoa maailmassa. Se on riistänyt lukemattomia määriä työpaikkoja, tärkeitä ihmisiä sekä yleisen motivaation. Jokainen on joutunut kohtaamaan koronan jollakin itseensä vaikuttavalla tavalla. Toiset rankemmin kuin toiset. Näin 17-vuotiaana kasvavana naisenalkuna haluan tässä tekstissä käsitellä ja ottaa kantaa koronaan meidän nuorten näkökulmasta.
Kun vuonna 2020 koronan myötä alkoi ensimmäistä kertaa etäkoulu, en osannut edes aavistaa kuinka raskasta se tulisi olemaan. Kaikki sosiaaliset kontaktit, jotka tekivät arjesta ja koulunkäynnistä jaksamisen arvoista, otettiin pois. Jäljelle jäi loputon määrä tehtäviä ja koko päivä koneen äärellä istumista.
Ymmärrän, että sosiaalisten kontaktien raju väheneminen ei koskenut vain nuoria, mutta tässä iässä sosiaalisten kontaktien ja varsinkin kavereiden näkeminen muodostaa suuren osan jokapäiväisestä elämästä ja se on tärkeää kehittymisen kannalta. Monelta nuorelta on jäänyt koronan takia väliin tapahtumia, joiden pitäisi olla ikimuistoisia, kuten vanhojentanssit ja penkkarit. Uskon, että suurin osa lukion käyneistä nyt jo vanhemmista ihmisistä sanoisi lukiossa parasta olleen juuri nuo kyseiset tapahtumat. Vaikka tilanteelle ei voi mitään, on tuo asia, joka vaikuttaa suuresti meihin nuoriin.
Korona-aikana on tehty paljon tutkimuksia ja kyselyitä liittyen nuorten mielen hyvinvointiin. Suurin osa tutkimuksista osoittaa, että yhä suurempi osa nuorista kärsii jonkinlaisesta mielenterveysongelmasta, kuten masennuksesta. On itsestäänselvyys, että tänä korona-aikana nuo luvut kasvavat. Kyseessä on ongelma, joka tulee vaikuttamaan myös yhteiskunnallisella tasolla, jos siihen ei löydetä apua.
Kun sanotaan, että nuoret ovat tulevaisuus, niin miltä tulevaisuus tulee tältä pohjalta näyttämään? Kuka tulee tulevaisuudessa olemaan lääkäri, jos nuoret jättävät opintojansa kesken oman terveytensä takia?
Nuoruuden, jonka pitäisi olla huoletonta, kokemusrikasta ja hauskaa on tällä hetkellä jotain aivan muuta, nimittäin stressaavaa ja täynnä ahdistusta olevaa rajoitettua elämää.
Haluan kuitenkin uskoa, että velka näistä kuluneista hieman rankemmista vuosista kuitataan monella hyvällä sellaisella. On myös ilo nähdä, kuinka pandemia on saanut monet ihmiset arvostamaan enemmän asioita, jotka olivat ennen koronaa itsestäänselvyyksiä. Tällaisissa tilanteissa ymmärtää asioita, joita ei ole osannut aikaisemmin ajatella tai arvostaa.
Roosa
MTLH:n kesätyöntekijä
